Barossa Valley

Tänään on kyllä viinit tullu tutuiks. En tiedä yhtään kuinkaa montaa viiniä oikeen maistoin. Käytiin viidellä eri viinitilalla Barrossa Valleyssä. Kaikkea tuli nähtyä ihan pienistä viinitiloista Jacob's Creekiin.

Jacob's Creek

Barrossa Valley sijaitsee 60km Adelaidesta koilliseen. Paikka on tunnettu viineistään ympäri Australiaa ja maailmaa. Tolla aluella sijaitsee yli 30 viinitilaa ja maistiaisia jaellaan joka paikassa, osassa ilmatteeks osassa jonkinmoista maksua vastaan. Oma lempitila oli yllättäen yks isoimmista ja amerikkalaisomisteinen, Lambert Estate. Viinit oli yleisesti ottaen kaikista parhaimman makusia ja niistä sai kattavat esittelyt valmistuksesta makuihin. Pienemmillä tilloilla meininki oli sit vähän semmonen, että kaadetaan lasiin hirveellä kiireellä ja ollaan vaan, että osta, osta. Ymmärrän kyl tavallaan ihan hyvin, koska esim monet perhetilat myy viinejään vaan ilman jälleenmyyjiä.

Jacob's Creek

Lambert Estaten tilalla saatiin maistaa suklaapunkkua, mikä kieltämättä oli kyllä ihan mielenkiintosen makusta. Eräällä pienellä tilalla meille tarjottiin myös punaviiniä kuohuvassa muodossa. Oli sen verran mielenkiintonen makukokemus, että meikäläiseen ei kyllä uponnut.

Jacob's Creek

Kiva välillä juoda jotain muutakin kuin Goonia. (Goon = Australian varmaan halvin viini, tunnettu reppureissaajien ja laitapuolenkulkijoiden piireissä. Myydään vaan bokseissa.Vakiodarra, joit yhden tai ykstoista lasia, katoaa kumminkin kun kokemusta karttuu. Jotkut kuvailee makua kala/munamaiseksi. "Well, then it's like a whole meal.")

Loppuun vielä mun päivän kohokohta. Sain uuden kaverin.

Kangaroo Island

Nyt tulee kuvatäytteinen postaus.

Tiistaina siis lähdin aamu kuudelta kohti Kangaroo Islandia. Kyseinen paikka on siis Adelaidesta katsottuna lounaassa. Saari on Australian kolmanneks suurin, se on about 150km pitkä ja leveyttä sillä on maksimissaan 57 kilometriä. Satama sijaitsee saaren itäpuolella ja luonnonsuojelualue on sitten länsipuolella. Sataman läheisyydessä sijaisee myös koko paikan ainoo alkoholikauppa. Koko reissu alkokin sitten sillä, että kävin sieltä mukaan nappaamassa pullon paikallista viiniä. 

Kangaroo Islandilla ei sitten oikeen muuta sen yhden kaupungin (vai olikohan niitä jopa kaks) lisäks ole - paitsi luontoa. Kengurut, vallabit ja koalat tulee tutuks kyllä jos tonne eksyy. Hylkeitä ja pingviineitä on myös mahdollista tavata. Paljon löytyy myös autioita rantoja ja huikeita maisemia. 

Vallabi

Saarelta löytyy myös Seal Bay, mikä on keskittynyt Australian merileijonien suojeluun. Seal Bay ei siis mitenkään muutoin puutu noiden otusten elämään, paitsi esimerkiks keräämällä rantaan huuhtoutuneita roskia ja keräämällä tietoa kyseisitä otuksista. Australian merileijona on yks maailman harvinaisimmista lajeista. Nää merileijona mitä me nähtiin on selvinny ihan vaan siks, kun ton rannan eessä olevat korallit on suojannut niitä niin ihmisiltä kuin petoeläimiltäkin. Kyseiset eläimet on suhteellisen heikkoja otuksia. Yksi syy on se, että ne kalastaa aina yksin ja myös siksi, että naaraat menee aina sille rannalle synnyttämään, missä ne on ite syntyny ja naaraat on muuten koko vuoden raskaana, paitsi yhtä viikkoa. Eli jos esimerkiks kyseiselle rannalle tulee jatkuvaa turistivirtaa tms ei nää otukset voi enää elää rauhassa. Seal Bay myös rajoittaa turistivirtoja, eikä rannalle saa mennä ilman opasta. Merileijonista pitää koko ajan pysyä noin 10m päässä ja ryhmän on hyvä olla olematta rivissä, ettei nää otukset totu ihmisiin. Australian merileijonat osaa olla aika nopeita rannalla. Ne pystyy tarpeen tullen josta 30km/h vauhtia hetkellisesti, eli ei paljoa kannata mennä näitä myöskään härnäämään.

Paljon löytyy myös aktiviteettejä Kangaroo Islandilta. Kaikkea mönkijöistä sandboardaukseen. Ite kävin vaan kajakoimassa joella ja sandboardaamassa niin kutsutussa Pikku-Saharassa. Tuolta siis löytyy ihan hiekka-aavikko dyyneineen. Sandboardaaminen on vähän samanlaista kun ois pulkkamäessä tai laskettelemassa. Ainoo ero on se, että takasin ylös on puolet hankalampi mennä.

Remarkable Rocks löytyy Kangaroo Islandin lounaisosalta. Nää on siis kiviä, mitä on tuuli, hiekka ja vesi muovannut. Kivet on syntyny vähän samaan tapaan kun Uluru, eli maan alla on ollut kovempaa kiveä oleva "mäki" ja kun muu maa sen päältä on aikanaan kadonnut niin jäljelle on jäänyt kyseinen kallio. Jos oikein muistan Remarkable Rocks on tosi vanhaa kovettunutta laavaa ja kivissä olevat täydelliset ympyränmuotosen kolot ja tunnelit on syntyny niin, että sen "laavan" läpi on tullut kovempia kiviä sen kovettumisen jälkeen. Tuuli, sade ja muut luonnon voimat on sitten muotoilleet kiviä lisää. 

Kaks päivää meni siis ihan hengaillessa ja ihmetellessä. Tiistai-iltana pidettiin grillikekkerit ja kummasti katos viini tyylikkäästi peltimukeista. Oli ihan huikeeta istuu iltaa nuotion ääressä kun ympärillä hyörii monta possumia, kengurua ja vallabia.

Tää postaus on nyt vähän sillisalaatti kun oikeestaan mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Maisemat ja eläimet oli vaan huikeita. Anteeksi siis siitä.

The Grampians

The Grampians eli suomennettuna Grampiansin kansallispuisto sijaitsee Victorian osavaltion länsiosan vuoristossa. The Great Oceaan Roadin jälkeen suunnattiin tänne yöks nukkumaan, koska aamulla kuuden pintaan lähettiin muutaman tunnin vaellukselle. Siellä, missä nukuttiin oli ihan jäätävän paljon kenguruita kaikkialla ja meinattiinkin yhden kanssa ajaa kolari.

Aamun valjetessa olin edelleen ihan jäässä ja semi traumatisoituneena nousinkin uuteen aamuun. Edellisenä iltana kun olin mennyt suihkuun, ei suihkusta tullu muuta kun ihan jäätävän kylmää vettä. Sepä olikin erittäin mukavaa päivän palelemisen jälkeen. No ei siinä vielä mitään, olin jotenkin onnistunu telkeemään itteni sinne hämähäkin kanssa. Ihan jäätävän hyvä tuuri mulla siis koko lauantain. Siinä sitten meni puolisen tuntia, että pääsin ulos sieltä. Ai että, kun vapaus tuntu mukavalta.

Ekana aamulla suunnattiin läheisen vuoren huipulle kattomaan auringonnousua. Ihan sairaan huikeet maisemat! Meni about tunti kiivetä sinne ylös, mut oli sen arvosta. Alas tullessa tosin vastaan luikerteli Australian toisiks myrkyllisin käärme, brown snake. Mulla oli kuulma tuuria matkassa kun semmoseen törmäsin, ne on kuulma aika ujoja otuksia. Toiselle onni kumminkin tarkottaa epäonnea ja jäätävän käärmefobian kanssa ei ollut mikäään miellyttävin kokemus. Ikinä ennen en siis ollut luonnossa käärmettä nähnyt. Tän jälkeen loppumatka menikin sit "käärmeitä" bongaillessa kun joka ikinen puunrunko, kivi ja keppi oli mun silmissä tän käärmeen tovereita.

Seuraavaks sitten suunnattiikin aborginaalien kulttuurikeskukseen. Tää Grampiansin alue on siis ollu aborginaalien elinaluetta jo monia, monia vuosia. Oli ihan huikeeta kuulla kun paikallinen soitti diggeridoota. Niin uskomatonta, että ontosta puuputkesta voi tulla semmosia ääniä! Itekkin sitä kokeilin, mut empä saanu mitään kummia eläinääniä aikaseks. Pakko kyllä myöntää, että se soittotekniikka (ns kiertävä hengitys) on aivan mahdoton. Se vaatii ihan jäätävän montaa lihasta poskista vatsaan asti. Okei jos oisin paria minuuttia pidempään yrittänyt, ehkä oisin saanu kierohengityksen ym toimimaan, mut koska en osaa jo valmiiks, nii eihän se oo kivaa.

Tän jälkeen suunnattiin vielä yhelle näköalapaikalle jonka jälkeen mentiin MacKenzie Falsseille. MacKenzie Falls on siis isoin vesiputous näillä suunnilla ja olihan se hieno! Tosin miljoonat kärpäset naamassa vähän ehkä latisti fiilistä, mutta pikkuhiljaa alan jo siihen tottumaan. Tai noh, yhtä ärsyttävää se on, mut enää ei vaan jaksa huitoa niitä pois. Kärpäset on siis ihan harmittomia täällä, ne vaan tulee hengaamaan iholle ja hakemaan siitä kosteutta.

Päivän mittaa sää muuttu tosi lämpimäks ja aurinkoiseks. Illalla suuntasin sitten Adelaideen ja täällä mä edelleen oon. Nyt vuorossa ois puhelimen metsäsys ja lepoa. Muutama niin huonosti nukuttu yö tässä takana.

The Great Ocean Road

Lauantaina aamusta lähdettiin ajamaan The Great Ocean Roadia. Kyseinen tie rakennettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen muistomerkiksi ja käyttötarkotuksena oli myös yhdistää rannikko kyliä ja kaupunkeja jollain keinoin. Ja koska tie on 243km pitkä, taitaa se olla myös maailman isoin muistomerkki.Tietä rakennettiin käsin 13vuotta ja sitä oli rakentamassa entiset sotilaat, ihan vaan siksi, jotta kyseiset tyypit saataisiin takasin mukaan normaalielämään ja että kyseisille alueille saataisiin lisää ihmisiä asumaan. Tie Melbournesta Apollo Bayhin on niin kutsuttua surffirannikkoa, koska siellä on tosi paljon hyviä surffikohteita . Apollo Bayn jälkeen alkaa suuret jyrkänteet ja meren vahvat virtaukset, joten siellä ei pahemmin kannata uida tai surffailla. Sää oli ihan kauhee, oli jäätävän kylmä ja tuulinen keli. Palella sai kun Suomessa konsanaan.

Kaksi seitsemästä apostolista. Loput sijaitsee tän jyrkänteen toisella puolella.

The Great Ocean Roadin varrella on paljon nähtävää. Esimerkiksi 12 Apostolia. Nää Apostolit on siis kivimöhkäreitä meressä ja niitä oli todellisuudessa vaan yhdekäsn, joista kaksi on jo romahtanu eroosion vaikutuksesta. Ausseilla on joku ihme tarve keksii kaikille lempinimiä, joten tässä taas yks esimerkki siitä. Mut miks 12 Apostolia eikä yhdeksän, noh eiköhän se 12 kuulosta hienommalta.

London Bridge

Matkan varrelta myös löytyy London Bridge. Kyseinen kivimuodostelma on siis myös muodostunut eroosion vaikutuksesta. Se ei myöskään enää oo niin kutsuttu silta vaan siitä on tullu "London Island". Ihan vaan, koska eroosio. Kuulma silloin kun se romahti, sen päällä oli muutama turisti. Kellekkään ei käyny mitään, mutta turistit jäi jumiin tälle "saarelle". Kun sitten viis eri turistia meni peräjälkeen noin 10min ajomatkan päässä olevalle poliisiasemalle kertomaan, että London Bridge on romahtanut, ei kyseinen herra uskonut sanaakaan. Syynä tähän oli siis se, että siellä alueella oli ollut semmosta vitsiä aina, että joo, London Bridge on romahtanut. Lopulta turistit sitten pääs saarelta pois ja tän episoodin seurauksena sai konstaapeli kenkää.

Meitsie paikassa Loch Ard Gorge.

Yks The Great Ocean Roadin ehkä siisteimmistä paikoista on Loch Ard Gorge. Kyseessä on siis ranta, joka jää hauskasti jyrkänteiden väliin ja taa. Nimensä se on saanut samannimisestä laivasta, joka uppos vuonna 1878 kyseisen paikan lähettyville. Laiva oli matkalla Lontoosta Melbourneen. Eloonjääneitä oli vaan kaksi, 15-vuotias poika ja 17-vuotias tyttö. Poika ui tälle kyseiselle rannalle turvaan, koska sattu onnekseen olemaan ainoa uimataitoinen laivalla. Tyttö jäi roikkumaan johonkin kelluvaan esineeseen ja poika kuuli avunhuudot ja lähti pelastamaan. Tytön koko perhe kuoli onnettomuudessa ja siksi suuntaskin takas Englantiin. Poika jäi merikapteeniks Austraalian lauvastoon. Tää tarina tuskin on siltikään tosi, tai ainaki monet veikkaa, että oikeesti noilla kahdella oli jotain sutinaa ja ne nyt vaan sattu yhessä selviimään rantaan, mut koska Australia tolloin oli niin konservatiivinen, eikä naimattomien parien kuulunu viettää öitä yhdessä, niin keksittiin sit moinen stoori.

The Great Ocean Road on ihan siisti, mut sanotaanko, että hieman liikaa turisteja. Kaikki kuvat ja jutut on siis siltä jälkimmäiseltä pätkältä, missä ei surffaajia ole. Käytiin Apollo Bayn ja näiden välissä kattelemassa, et mimmonen on Australialainen kuiva sademetsä. Hyväksi onnekseni rikoin mun puhelimen siellä käyttökelvottomaks, ja kaikki ns surffirannikon kuvat (ja kaikki mahdolliset tärkeet tiedostot) meni sitten siinä. Noh, eipä ainakaan enää tarvii pähkäillä, että ostanko kameran vai puhelimen. Nää kuvat on otettu sokkona GoProlla.

Tilanteet elää

Eilen mulla oli vielä suunnitelmissa lähteä siis sen ruotsalaisen kanssa kahdestaan ajelemaan The Great Ocean Road. Meillä ois nyt jo pitäny olla auto hommattuna, eli ilmeisesti ei ollakaan lähössä. Menin sitten tohon alakertaan puuhailemaan ja siinä oli yhden reppureissaajien matkatoimiston edustaja päivystämässä. Siinä sitten avauduin ja selitin kuinka en tiiä mitä teen, ku huomenna pitäis chekata ittteni ulos täältä ja tää paikka on la-su fulbooked, eli en voi jäädä enää tänne lusimaan. Myös uuden hostellin metsästys ja lisäpäivät Melbournessa ei oikeen tunnu nappaavan.

Alunperin mun oli tarkotus suunnata tästä Sydenyyn, mut nyt ilmeisesti oonkin joulukuuhun Adelaidessa. Sydneyyn mun on kylläkin pakko eksyä joulukuussa, koska mulla lähtee sieltä lento Balille. Indonesiassa oon näillä näkymin viisi viikkoa, eli myös joulun ja uuden vuoden. Uus vuos Sydneyssä ois ollu ihan unelma, mut kaikki paikat oli jo buukattu täyteen ja lennot sieltä Indonesiaan oli kalliit alkuvuodesta, joten joudun jättämään sen nyt väliin. 

Adelaide. Kuva täältä.

Adelaideen matkaan siis joidenkin random reppureissaajien kanssa The Great Ocean Roadia pitkin ja matkalla yövytään Grampiansin kansallispuistossa. Ens viikolla onkin sitten ohjelmassa Kangaroo Island, joka on siis Australian kolmanneks suurin saari. Nimestä voikin jo päätellä, yhden asian mitä saarelta löytää. Kenguruita, hylkeitä ja koalia. Niistä tää saari on ilmeisesti tehty. Lauttamatkat Kangaroo Islandille on Austalian kalliimpia, koska yli kolmasosa saaresta on kansallispuistoa tai suojelualuetta. Perjantaina olis sitten tarkotus viettää päivä Barossa Valleyssä viinejä ja juustoja maistellessa. Ei huono. 

Kangaroo Island. Kuva täältä.

Mun työnhaku siirtyy taas sitten viikolla eteenpäin, mut ainakin jotain tekemistä. Ihan ilosena poistun Melbournesta. Tää matkatoimiston edustaja joka mulle näitä virikkeitä sitten keksi, sanokin, että Melbourne on tosi kiva kaupunki jos täällä asuu tai työskentelee, reissaajille tää onkin sit vähän haastavampi, koska tekemistä on tosiaan aika hankala löytää. Toivottavasti sää Adelaidessa on vähän vähemmän mielipuolinen kun täällä. En millään jaksais enää palella.

Barossa Valley. Kuva täältä.

Kameraa en vieläkään oo ehtinyt hommata, koska mun puhelin haluis lakata toimimasta, joten se on mahdollinen ja ensisijaisempi sijotuskohde sitten. 

Samalla ku mä tätä oon kirjottanu oon juossu pitkin tätä hostellia hoitamassa asioita ja pesemässä pyykkiä. Äskön lukitsin itteni ulos tästä huoneesta, mut se oliki ainoo syy miks muistin kattoa postit. Mun tax file number vihdoin tuli, joten oon niin valmis ku olla ja voi jättämään Melbournen. Nyt jos vihdoin ehtisin syömään.

Eka rantapäivä!

Eilen eksyttiin sitten ekaa kertaa rannalle. Ei ollu miään kovin hyvä idea lähteä sandaaleissa vaeltamaan kuuden kilometrin mittasta matkaa. Kaiken lisäks lähdin kesävatteissa, koska mittari näytti melkeen kolmeakymmentä. Noh, voin sanoa, että täällä ei paljoa mittareihin kannata luottaa, onneks otin neuleen varalta mukaan. Ulkona oli ihan jäätävän viileä tuuli ja välillä sai kyllä ihan oikeasti palella. Rannalle kun päästiin, niin tuuli paljon kovempaa kun kaupungissa. En ymmärrä miten ihmiset oli viettämässä siellä jotain ns kesäpäivää, kun ite meinasin jäätyä sinne neule päällä.

Tänään taas säätiedotus näytti samanlaista säätä kun eilen, ja päätin sitten ihan suoralta seisomalta laittaa farkut jalkaan. Oli sitten oikeen mukava yllätys kun ulkona oliki oikeesti sairaan lämmin. Oli joo ihana läkähtyä mustissa farkuissa. Ainoo, mikä saa mut täällä jaksamaan on ajatus siitä, että ollaan menossa kesää kohti. Huomiseks on luvattu kuuttatoista astetta tosin ja itsehän taidan pysyä sisätiloissa. Se voiskin melkeen olla ihan hyvä idea kun tässä ois vähän puuhailtavaa.

Mun pankkikortti saapui vihdoin ja viimein. Tää tarkottaa sitä, että oon ihan valmis sanomaan adios tälle hostellille. Nyt mun on varmaan vähän helpompi saada töitäkin kun voin liikkua vaikka samantien jos tulee jonkinmoinen työtarjous, Jos en töitä saa niin meen wooffaamaan eli farmille vapaahetoistöihin missä mulle annetaan ruoka ja majotus. Pääseepä vähän eräjormailemaan ja samalla rahaakin säästyy. Eikä varmaan tarvii syödä spagettia joka päivä.

Ennen työnhaun varsinaista jatkamista ois ohjelmassa vetästä pieni roadtrippi. Tarkotus ois lähteä yhen ruotsalaisen kanssa ajelemaan The Great Ocean Road. Se on siis varmaan Australian kuuluisin moottoritie, jonka reitti kulkee Adelaidesta Melbourneen. Sitä ympäröi huomat maisemat ja matkalla on kaiken maailman luolia ja kansallispuistoja, hyviä surffikohteita unohtamatta. Tarkotus ois siis ajella toi noin 250km pätkä muutamassa päivässä, pysähdellä, ihmetellä ja nukkua autossa. Nää suunnitelmat on vielä vähän auki, mut tässä just parhaillaan etin meille vuokra-autoa. Tästä reissusta kyllä ihan varmasti kuulette myöhemmin lisää.

ps. Tänään tai huomenna meen ostamaan uuden kameran, eli sitten ei enää puhelinlaatusia kuvia.

Viime päivistä

Viime päivät on mennyt aika työnhakujutuissa. Jaksoin jopa kirjottaa cvn joka vastaa näitten vaatimuksia. Mulle ittelleni tää työnhaku tuntuu jotenkin hankalalta, koska täällä on tapana, että työnhakijat on suhteellisen aggressiivisia ja ittensä tyrkyttäminen on enemmän sääntö, kuin poikkeus. Mahdollisille työnantajille pitäis soitella ja tää Suomen "odotan yhteydenottoanne" on täällä "otan teihin yhteyttä pian". Vihaan muutenkin työnhakemista, ja täällä se tuntuu vielä hirveemmältä. Onneks osaan myös tarpeen tullen liikkua pois tietokoneelta ja tehä välillä muutakin, koska mä tulin tänne näkemään maailmaa, enkä turhautumaan paikalliseen työnhakuun.

Eilen käytiin yhden mun englantilaisen "roommaten" kanssa kiertelemässä lähimestoja ja tarkotus oli vaan eksyä. Lopulta päädyttiin jauhamaan kaikkea maan ja taivaan väliltä yhteen puistoon, lammen rannalle. Puheenaiheena oli muun muassa se, kuinka hauskaa on, että monet ihmiset sanovat puhuvansa englantia äidinkielenään, mut esimerkiks Jenkeissä ja Briteissä samat sanat voi tarkottaa eri asioita ja molemmissa "kielissä" on myös omia sanoja tietyille asioille. Paikassa missä asuu brittejä, kanadalaisia ja jenkkejä ei hauskoilta tilanteilta voi välttyä. Yhet kanadalaiset luuli, että täällä on koirankeksejä aamupalaks.

Melbournessa on myös ihan sairaan hienoa katutaidetta. Tässä ihan nurkan takana on muutama pieni katu, joiden seinät on täynnä graffiteja, huikeita sellasia. Eilen illalla kun lähettiin baariin niin kadut notku oikeen katumuusikkoja, tanssijoita ja muita taiteilijoita. Täällä on vielä ihan sama homma kun Dublinissa - taso on hyvä. Ainoona poikkeuksena on eräs ilmeisesti koditon mies, jolla on tapana olla tossa Flindres Streetillä hakkaamassa kitaraa, samalla kirjoten ohikulkijoita karjuen. Ja ei, se ei soita mitään deathmetallia.

Tänään kierrettiin Etihad Stadiumin lähellä olevaan satamaan. Siellä on kauppakeskus, pieni tivoli ja maailmanpyörä. Illalla olis tarkotus käydä katsastamassa vielä se noista viimesimmiks mainittu. Ainoona isona miinuksena on vaan se, että tällä on oikeesti kylmä, vaikka mittari näyttää melkeen 20 astetta. Mullahan ei siis ole takkia mukana, koska Austaliassahan on aina kuuma. Joo ei. Onneks huomiseks on luvattu reilua 30 astetta ja tarkotus oiskin lähteä rannalle. Melbournen sää on siis aikamonen sekamelska. Ikinä et tiedä onko liikaa vai liian vähän vaatetta mukana, mut kumminkin aina jossain kohtaa päivää oot osunu oikeaan. 

Terveisiä Melbournesta!

Lento tänne meni suhteellisen nopeesti, ottaen huomioon, että mulla oli jäätävä nälkä koko matkan. En Phuketissa ehtiny syömään mitään aamulla ja aattelin vaan, että joo, onneks lentokoneessa saa ruokaa. Noh, katos kummaa, kun en muistanut että lennän AirAsialla, joka on halpalentoyhtiö, eli ei ruokaa. No eka lensin Kuala Lumpuriin ja lento kesti vaan noin 1,5h joten ei ongelmaa. Kuala Lumpurin kentällä sitten oli tarkotus syödä. Helpommin sanottu kun tehty. Siellä porttiallueet on erikseen turvatarkastuksen takana, josta ei ilmeisesti oo paluuta sitten takasin sinne, missä merkkikaupat ynnä muut sijaitsee. Porttilueilta löytää myös ruokapaikkoja ja jotain pikkupuoteja, mistä saa mm niskatyynyjä. Kaikissa kaupoissa kävi vaan käteinen. Hauksaahan tässä jutussa on se, että ainakaan mun porttialueella ei sijainnut ainuttakaan automaattia - täähän mulle selvis sitten vasta siellä itse porttialueella. Ja kuten arvata saattaa, multa ei myöskään löytynyt penniäkään paikallista valuuttaa, koska sattumoisin olin transfermatkustaja. Noh, ei vielä ehtinyt epätoivo iskemään kumminkaan. Ajattelin, että ostan sitten koneesta ruokaa. Pakkohan siellä on jotain myyntiä olla, kun lento kestää sen 8,5h. Noh ei siinäkään mitään, koneessa sitten selvis, että juuh, eipä pysty kortilla maksamaan ja jälleen ainoa käyvä valuutta on Malesian ringgit, jota ei mulle ollu siihenkään pisteeseen mennessä mistään ilmestynyt. Tässä kohtaa suoraan sanottuna vitutuskäyrä nous aika tappiin ja siinä sitten nökötettiin nälkäsenä Melbourneen asti. Kiitos luojan olin saanut mun  Spotifyn jälleen toimimaan Malesiassa, kun edellisenä iltana Thaimaassa ei se tahtonut enää toimia. Onneks myös olin tosi väsynyt, joten nukuin koko matkan tai kuuntelin musiikkia ja pelasin puhelimella.

Täällä Melbournessa asiat on sujuneet huomattavasti kivemmin. Australialaiset on todella ystävällisiä ja auttavaisia. Tällä hetkellä asun Flinders Street Stationin vieressä olevassa hostellissa ja tää paikka on aivan loistava! Rento ilmapiiri, hyvät tilat ja todella mukava ja auttavainen  henkilökunta.

Tänään myös kävin avaamassa pankkitilin ja hommasin australialaisen puhelinliittymän. Pankkiasiat suju tosi mukavasti ja virkailijakin oli ehkä paras, kenen kanssa oon ikinä asioinut. Neuvo tosi hyvin pankkiasioissa ja ihan myös, että minne kaikkialle täällä Australiassa kannattaa suunnata. Mulla pankkina toimii siis Commonwealth, joka on Australian isoin pankki. Tosi moni reppureissaja on mulle kyseistä pankkia suositellu. Tilin ylläpito maksaa 4 dollaria kuukaudessa ellei oo alle 21-vuotias, talleta joka kuukausi 2000 dollaria tai ole opiskelija. Kätevää kun kyseisen pankin automaatteja löytyy lähes joka kulmasta täällä. Pankkitilin avaamiseen tarvitsi vaan passin, osoitteen ja puhelinnumeron. Osoitteeksi käy myös hotellin osoite, kunhan vaan siellä viipyy sen aikaa, että kortti ehditään sinne postittamaan. Puhelinnumeroksi ei kelvannut Suomen numero, sillä viesti, jonka tarvitsee, jotta saa "nettipankkioikeidet" ei suostu saapumaan suomalaiseen numeroon. Niimpä tässä kohtaa lähtin hommaamaan aussiliittymää.

Puhelinoperaattoriksi mulle valikoitu Telstra. Tästäkin olin kuullut paljon hyvää jo ennestään ja netistä olin jo ehtinyt katselemaan liittymiä. Australiassa puhelimien netti on suhteellisen hidas ja kallis. Päätin silti ottaa sellasen sopimuksen, jossa kyseinen homma on. Lähtökohtasesti tossa sopimuksessa olis, että siihen kuuluu 2,5GB/kk, mutta koska olin uusi asiakas sain sen tuplana. Sopimukseen myös kuuluu rajattomat tekstiviestit ja 1000 dollarilla puheaikaa. Hintaa tällä oli 50 dollaria, joka on kyllä Suomen hintoihin tottuneena mun mielestä aivan hirveesti. Euroissa tuo siis vähän reilu 30. Laskut tulee kätevästi sähköpostiin ja liittymän voi irtisanoa milloin vaan. Oon kumminkin ihan tyytyväinen, koska sattuneesta syystä oon tottunut huudattamaan Facebookkia, Whatsappia ja Snapchattia ynnä muita todella tärkeitä sovelluksia.

Tax file numerin eli veronumeron, joka on siis tällä lähimpänä suomalaista henkilöturvatunnusta, hain jo eilen verkossa. Hakemus oli aika nopee täyttää, mutta jälleen kerran miinuksena vaadittu osoite. TFN siis postitetaan 28 päivän kuluessa, ja mä en ajatellu kyllä täällä siihen asti kykkiä. Onneks sitä voi myös pyytää puhelimitse kymmenen arkipäivän kuluttua hakemuksen jätöstä.

Oon siis ihan kiitettävän hyvin saanu täällä asioita hoideltua, ja huomenna olis edesä ensimmäinen työhaastattelu. Hakemuksen jätin eilen ja siis au pairin paikka on kyseessä. Oon kerran jo ollut au pairina ja en oikein tiedä haluanko jälleen siihen ryhtyä, varsinkin kun pystyisin olemaan siellä korkeintaan joulukuun puoleen väliin. Olis kiva kokeilla välillä jotain muutakin. Tänään esimerkiksi hain mustikanpoimijaksi. Ei oo ihan mun unelmaduuni, mut sentään jotain erillaista.

Ihan hyvin mulla siis täällä menee. Anteeks pitkästä ja kuvattomasta tekstistä. En oo vielä(kään) ehtinyt eksyä ja tutustua tähän erittäin mukavaoloiseen kaupunkiin, mutta asia tulee muuttumaan pian.

Railay

Koh Phanganilla tuli sit lopulta lähinnä vaan juhlittua. Siellä kyllä oli ihan mielettömän kivoja rantabaareja. Ne rakennettiin aina iltaa ja yötä varten, päivisin paikalla on vaan hiekkarantaa. Ite en oikeen kummemmin Koh Phanganille lämmennyt, asiaan saatto vaikuttaa myös jatkuvasti sumuinen sää.

Koh Phanganilta suunnattiin sitten mulle jo ennestään tuttuun paikkaan ja vuoronsa sai siis Railay. Railay sijaitsee Thaimaan länsirannikolla, ihan Ao Nangin vieressä. Hauskaahan on se, että Railay tuntuu olevan ihan oma maailmansa, koska se sijaitsee just mukavasti karstikivikallioden keskellä, että sinne ei esim autolla pääse. Autoja ei Railaylta löydy, vaan ainoastaan muutama hassu tuktuk, traktori ja golfauto. Sieltä ei myöskään löydy Ao Nangille tyyppillisä turistidiskoja tai edes paljoa sukkasandaaliyhdistelmiä. Ja siis tosiaan kalastajaveneellä välimatkaa on noin 15-20 minuutin verran.

Railay tunnetaan trekkailumestoistaan, ja ite en jälleenkään päässyt kyseistä lajia harrastamaan. Ehdittiin Railaylla olla vaan kaks yötä. Aika meni rannalla ja uima-altaalla loikoillessa. Oli aika harmillista nähdä se, kuinka Railay tuntui jotenkin ränsistyneen sten viimevuotisen visiitin. Monet paikat oli kiinni ja yleisilme oli hiukan sottanen, roskia ym kaduilla. Tähän asiaan voi paljon vaikuttaa se, että viimevuonna olin siellä noin kuukautta myöhemmin, ja highseasonin alkuun ei ollut enää niin kauaa.

Tänään sitten eksyttiin Phukettiin ja Pinja lähti jo kotiin. Vitsi mä niin vihaan jäähyväisiä. Huomenna mun olis sit puolestaan tarkotus suunnata Australiaan.

Halfmoon Festival

Osuttiin siis just sopivaan väliin tänne Koh Phanganille. Eilen täällä oli puolenkuunjuhlat ja Halfmoon Festival. Tää saari on tunnettu kaikenmaailman kuujuhlistaan. Löytyy fulmoonia (joka on näistä kaikista isoin ja tunnetuin), blackmoonia ja kaikille vielä etkot jatkot ja kissanristiäiset siihen päälle. Yleisesti jengi ymärtääkin, että Koh Phangnang = bileet. Ite en nää asiaa kyllä ihan noin mustavalkosena.

Kuva täältä.

Halfmoon Festival on siis viidakossa järjestettävä elektronisen musiikin tapahtuma, joka järjestetään jokaisen puolenkuun aikaan, eli kaks kertaa kuukaudessa. Itse tapahtumapaikka on vähän kun baari, joka on siis vaan auki sen kaks kertaa kuukaudessa. Se on kortisteltu erilaisilla valoilla ja neonvärisillä koristeilla. Ihmisillä koristeita ja rekvisiittaa ilmapallohatuista kukkakoristeisiin ja vartalomaalauksiin ja ne hohtaa hienosti uv-valojen alla. Kaiken tän sekamelskassa hyvät bileet on taattu.

 Meillä ei ihan napannut toi elektroninen musiikki vaikka hauskaa oli. Oltiin liput ostettu ennakkoon ja siihen hintaan sitten kuulu muutama juomakin. Jengi käyttää tuolla ilmeisesti aika paljon muutakin kun alkoholia. Sen huomas menosta ja kyllä siellä ihan avoimesti tarjotaankin kaikkea. Suosittelen kyllä kokemuksena, vaikka ite en ehkä uudestaan menis.

Koh Tao

Koh Tao on pikkuinen Thaimaalle kuuluva saari Siiaminlahdella. Nimi tulee siis siitä, että siellä ennen oli plajon kilpikonnia, jotka sieltä on sitemmin kadonneet.  Nykyään Taolla hengailee paljon sukeltajia ja reppureissaajia. Tää ei mitenkään yllätä, kun sukelluskeskuksia löytyy joka kulmasta ja hinnat on edullisia.

Ilmapiiri Taolla on ihan rento ja tuntuu et päivisin jengi katoo sieltä merelle sukeltelemaan ja illaks palataan mestoille, baanalle hyrräämään, krebaa, kreisibailaa, miten ikinä kukaan juhlimisen haluaa ilmasta. Sukellusmestat on tosiaan upeita. Kirkaat vedet ja paljon koralleja ja kaloja. Allekirjottanutkin kävi kaiken kaikkiaan viidessä eri sukelluskohteessa. Välillä tuntu, että ois uinu kalakeitossa. Isona miinuksena oli tosiaan se, kun jotkut sukellukoulut heittää jengille vaan varusteet niskaan ja pudottaa veteen. Siellä sitten räpiköi viismiljoonaa (pääosin) aasialaista tietämättä mitään mistään, paitsi osas ne kyllä törmäillä ihan kiitettävän hyvin. Me yleensä vaan naurettiin tilanteelle ja häivyttiin sinne, missä ei tommosta jengiä pyörinyt. Ärsytti kyl hieman ku oma kokemus kärsi tommosista. Onneks tollasia tilanteita tuli vastaan vaan pikasesti
kahdella sukelluksella kuudesta.

Huikein sukelluskokemus ja -kohde oli kyllä kiistämättä Sattakut Wreck. Se on siis Yhdysvaltojen laivaston entinen sotalaiva, josta se siirtyi Thaimaan laivastolle ja vuonna 2011 se tipautettiin kolmeenkymmeneen metriin ihan vaan sukeltajien iloks. Laiva oli semi vaikuttava näky kun poijua pitkin laskeuduttiin ja sen suhteellisen loputtomalta tuntuvan sinisyyden jälkeen rupes erottamaan laivan keulaa. Se on muuten tosi absurdi fiilis kun on just niissä syvyyksissä, että ei nää pintaa, ei pohjaa, eikä mitään muutakaan ja siellä vaan leijuu semmosessa turkoosin sinisessä "tilassa". Ainoo liikkeen havainnollistava asia on sukellustietokoneessa näkyvät luvut. Pohjassa oli vielä ihan jäätävän hyvä näkvyys. Parempi ku melkeen vieressä olevalla White Rockilla, jossa syvymmiltään taidettiin olla about 17 metrissä. Siellä oli hirveesti sakkaa vedessä.

Kuva täältä. Omaa GoProta en jaksanut raahailla.

Sunnuntaina käytiin Mango Viewpointilla. Sekin aivan huikee. Sieltä näky melkeen koko Tao ja koko Sairee Beach. Sinne tosin vedeltiin jotain ihan sairaita viidakkopolkuja paikallisella taksilla, koska ei jaksettu kävellä. Okei ne mäet tuntu aina välillä olevan ihan pystysuoria., jengin skootterit vaan hyytyili sinne, et ehkä ihan hyvä vaan. Alaspäin sitten käveltiin, ja tänään oli lihakset aika hellinä.

Taolla mun aika meni pääosin vedessä ja Pinjalla auringossa. Tänään saavuttiin Koh Phanganille. Huomenna olis sit tiedossa halfmoonpartyt.