Yläilmoissa

Tällä hetkellä istun noin 11500 metrin korkeudessa jossain Tanskan yllä. Jep, yläilmoissa siis.

Yksin matkustaminen on jotenkin niin rauhottavaa, vaikka se tuntuukin oudolta tietyllä tapaa. Mut silti mä nautin tästä ihan mielettömästi. Ei näissä maisemissa paljoa kyllä valittamista olekaan. Tutut näkymäthän nää on kaikille, jotka joskus on lentäny, mut silti mä en ainakaan näihin kyllästy.

Ilmailusta on muutenkin tullu mulle jotenki tosi tärkeetä tai jotenki rakasta. Ehkä mun työpaikalla on joku osa tässä asiassa, kun joka päivä töissä oon tekemisissä lentämisen kanssa jollain tasolla. Mut enemmänki ehkä tää jatkuva matkustaminen. Suurin osa mun parhaimmista ja ikimuistosimmista muistoista on koettu jossain muualla päin maailmaa kun Helsingissä. Lentokoneet mulle symboloi sitä kaikkea - uusia ja vanhoja seikkailuja.

Eilen puhuin puhelimessa yhden mulle tärkeän henkilön kanssa. Oon kuulma rohkee mimmi. Sen jälkeen aloin oikeesti miettimään asiaa. Tajusin et ei se kaikille oo no-big-deal vaan lähteä randomisti yksin ulkomaille tai yhtään minnekkään. Työkaverit monesti on ihmetelly esim sitä, että miten uskallan lähteä toiselle puolelle palloa yksin, tietämättä mistään mitään. En mä tiedä, kai se on sitä rohkeutta. En mä oikeestaan sen kummemmin oo asiaa pohtinu, että miks se ei oikeestaan tunnu missään. Enemmänki se, että kaikki mulle tärkeet ihmiset jää tänne tuntuu pahalta. Se on se raskain asia.

Tänään suuntaan yksin muutamaks päiväks Lontooseen. Tänään on myös mun syntymäpäivä. Ei mitään tietoa, mitä mä Lontoossa aijon puuhailla. Tiedän vaan, että tänään siellä sataa vettä.

Mä oon onnellinen just tälleen.

Miljoona juttua

Tänään oon taas hoitanut miljoona ja yksi asiaa. Mulla on yks kansio täynnä kaiken maailman liibalaaboja vakuutusjutuista bussilippuihin. Matkakuume senkun kasvaa.

Tänään ekaa kertaa osasin ajatella kaikkia asioita, mitä tuun ikävöimään, ku oon poissa Suomesta. Ekat pakkasaamut syksyllä tulee olee ne mitä jään varmaan eniten kaipaamaan - vaikka en kylmästä yhtään pidäkään. Ja sitä pakkasen tuoksua. Tuntuu myös vähän oudolta irtisanoutua, vaikka en erityisemmin mun työstä tykkääkään, mut työkaverit, ilmapiiri ja miljöö on ollu ihan järjetön plussa. Tuun myös kaipaamaan ruisleipää - sitä joka aamuista toveria. Ja suomalaista juntteutta, sitä kun  ei puhuta kenellekkään yhtään ylimäärästä. Hauska homma, mutta tuo piirre on myös yksi niistä, mikä eniten mua Suomessa ärsyttää. Ristiriitaiset fiilikset siis.

Vieläkään en tiedä, mitä ensi viikolla teen Lontoossa. Jotain erilaista toivoisin. Ehkä vaan haahuilen yksin pitkin Lontoon katuja miettien elämän tarkotusta, tai ehkä istun lähäbaarissa uusien tuttavuuksien kera kolme päivää. Vaikka molemmat vaihtoehdot kuulostaa ihan varteenotettavilta, niin ehkä se kultainen keskitie olis paras kumminkin.

Dublinissa taas varmaan ekat päivät pyörin keskustassa, vaikka haaveena olisikin tutustua Irlannin maaseutuun, tai johonkin oikeesti paikalliseen juttuun. Guinesin tehdas vois olla ihan kiva. Viikonloppu menee sitten isosiskon pläänien merkeissä. Mitä lie sekin keksinyt. Varmaan jotain tosi susannamaista.

Ajatukset vaan lentelee ympäriinsä. Tuntuu, että aika just nyt menee ihan hirveetä vauhtia . Toivottavasti ajan juoksu vähän hidastuu edes jossain vaiheessa.

Enää viikko seuraavaan lähtöön.

Kuulumisia

Ihan älytöntä, kuinka aika kuluu äkkiä. Vielä hetki sitten oli lumet maassa ja kaukana ajatuksissa hengaili tää, että lähen reppureissaamaan pelkällä menolipulla. Yhtenä kevätpäivänä mä sitten vaan varasin sen.

Viimepäivät on mennyt hoidellessa vakuutus- ja pankkiasioita. Oon mä myös ehtinyt sen Australian working holiday- viisuminkin hakea, sekä vihdoin hommannut lennot Australiaan, tarkemmin Melbourneen. Vielä pitäis muutama majotus varailla, esimerkiks Hong Kongiin, missä oon vaan sen vuorokauden. Aika nihkeetä olis tuhlata aikaa majotuksen etsimiseen siinä vaiheessa, kun aikaa on muutenkin niin vähän. Hyvä fiilis kumminkin siitä, että ei oo enään noita ns tärkeitä asioita hoidettavana. Ainoastaan kaiken maailman krääsähankintaa.

Lontoo, 2009

 Lontoo/Dublin matkakuume on noussut sikana, ja joka päivä mielessä pyörii, että mitä ihmettä mä pakkaan mukaan, kun kaikki tavarat kulkee käsimatkatavaroissa ja senkin painoraja on 7kg. Ei tän pitäis olla haastavaa, mutta keväällä kun tehtiin pidennetty viikonloppureissu Istanbuliin, mun laukku tais painaa lähemmäs 20kg. Siksi tässä vähän kuumottelen. Naurattaa vaan, että miten toi on edes mahdollista kun syksyllä kolmen viikon Aasian reissulla mun rinkka tais painaa 7kg.

Nää päivät tuntuu vaan jotenkin pelkältä odottelulta. Ihan kun menisin töihin vaan siks, että aika kuluis nopeemmin. Eiköhän nää päivät tästä nopeesti livu ohi.

Enää 25 päivää seuraavaan lähtöön.