2. heinäkuuta 2015

Kuulumisia

Ihan älytöntä, kuinka aika kuluu äkkiä. Vielä hetki sitten oli lumet maassa ja kaukana ajatuksissa hengaili tää, että lähen reppureissaamaan pelkällä menolipulla. Yhtenä kevätpäivänä mä sitten vaan varasin sen.


Viimepäivät on mennyt hoidellessa vakuutus- ja pankkiasioita. Oon mä myös ehtinyt sen Australian working holiday- viisuminkin hakea, sekä vihdoin hommannut lennot Australiaan, tarkemmin Melbourneen. Vielä pitäis muutama majotus varailla, esimerkiks Hong Kongiin, missä oon vaan sen vuorokauden. Aika nihkeetä olis tuhlata aikaa majotuksen etsimiseen siinä vaiheessa, kun aikaa on muutenkin niin vähän. Hyvä fiilis kumminkin siitä, että ei oo enään noita ns tärkeitä asioita hoidettavana. Ainoastaan kaiken maailman krääsähankintaa.

Lontoo, 2009

 Lontoo/Dublin matkakuume on noussut sikana, ja joka päivä mielessä pyörii, että mitä ihmettä mä pakkaan mukaan, kun kaikki tavarat kulkee käsimatkatavaroissa ja senkin painoraja on 7kg. Ei tän pitäis olla haastavaa, mutta keväällä kun tehtiin pidennetty viikonloppureissu Istanbuliin, mun laukku tais painaa lähemmäs 20kg. Siksi tässä vähän kuumottelen. Naurattaa vaan, että miten toi on edes mahdollista kun syksyllä kolmen viikon Aasian reissulla mun rinkka tais painaa 7kg.

Nää päivät tuntuu vaan jotenkin pelkältä odottelulta. Ihan kun menisin töihin vaan siks, että aika kuluis nopeemmin. Eiköhän nää päivät tästä nopeesti livu ohi.

Enää 25 päivää seuraavaan lähtöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti