Mun elämä täällä erinäisten some-kanavien välitykseltä vaikuttaa varmaan aika unelmalta, ja sitähän se onkin - mut kaikessa on aina miinuksensakin. Sosiaalinen media kun tuppaa yleisesti suodattamaan kaiken negatiivisen pois ja jäljelle jää aika ihannekuva todellisuudesta. Kyllä mä täällä nautin ja oon onnelllisempi kuin koskaan, mut onhan tää täällä oleminen joskus aika hankalaa. On mulla joskus hetkiä kun tekis mieli vaan pakata rinkka ja lentää takas Suomeen, jättää vaan kaikki ongelmat ratkasemasta ja vetää ihan sieltä mistä aita on matalin. Näin mä en kumminkaan tee, enkä tuukkaan tekemään, koska kyllä viimeistään suomalaisella sisulla kaikesta selvitään.
Eniten mua tässä maassa ärsyttää australialaisten suhtautuminen muualta tuleviin työntekijöinä. En sano, että aina asiat ois näin, mutta mun omat kokemukset ei oo ollu mistään positiivisimmasta päästä. Milloin mulle on työnantajaks sattunu henkilö joka ilmestyy keskellä yötä mun huoneeseen kysellen mitä ihmeellisempiä kysymyksiä ja muutoin heittelee jäätävän seksistisiä kommentteja, milloin taas huumehörhö(?) joka ei muista sanomisitaan mitään ja kaikki unohdukset on vaan mun vikoja, joka myös heittelee jäätävän seksistisiä kommentteja tai milloin henkilö joka käytännössä lukitsee mut luksusasuntoonsa kotipiiaks ja muun muassa lyö ja tarraa rattiin kun mä yritän ajaa autoa. Yleisesti siis kohtelu on mulla ollu huonoa ja välillä rivien välistä pystyy lukemaan, että osa ajattelee ittensä jotenki ylempiarvosemmiksi kuin mitä me täällä ollaan.
Mun täytyy myöntää, että on mukanakin omaa tyhmyyttä kun tollasia ihmisiä oon kestänyt, mut backpackerin asemassa ei aina oo ihan hirveesti varaa valita. Raha ja toisen vuoden viisumipäivät on epätoivon hetkellä tärkeämpiä, kun muutama päivä tyrannien alla. Mä oon joka kerta aika äkäseen lähteny kävelemään kun jotain huonoja merkkejä alkanu olemaan ilmassa, mut oikeesti, mun ois ollu fiksumpaa lähteä jo aikasemmin. Hauskaahan on, et mä en nää siltikään näitä ihmisiä pahoina. Mun oma huono puoli on se, että uskon jengistä aina hyvää ja yleensä siks mulla onkin menny hetki aina lähteä pois huonoista työpaikoista.
Myös stressi rahasta ja suunnitelmista aina välillä painaa, mut sit aina välillä ei jaksa yhtään kiinnostaa. Aina kummasti se huominen koittaa ja kaikesta oon tähän asti selvinny. Silti monen asian epävarmuus stressaa, esimerkiks tällä hetkellä se, että saanko kerättyä kaikki tokan vuoden viisumipäivät ja entä jos taas eksyn huonolle työnantajalle?
Eniten kumminkin vihaan sitä, että välillä tuntuu, että mulla ei olis valitusoikeutta mistään, koska oon täällä. Alkuun sitä oli muutenkin tietyllä tapaa hankala puhua vaikeista asioista kun on täällä, koska en halunnu vaikuttaa kiittämättömältä. Kumminkin on hyvä muistaa, että oon ihan sama ihminen kun Suomessakin, ei Australia, kuten ei myöskään mikään muukaan maa tee musta mitään superihmistä ja poista kaikkia huolia. Mulla on edelleen oikeus valittaa ja mulla on edelleen myös huonoja päiviä ja hetkiä.
Tällasta tää on ja sillä sipuli. Aina kumminkin kun mietin kotiin lähtemistä, kun tuntuu et missään ei oo mitään järkeä, tiiän, et heti ku pääsisin kotiin, kaipaisin takaisin ja oisin taas heti kattelemassa lentoja takasin tänne. Tänään taas ollu vähän huonompi päivä ja siks aattelin purkaa hieman ajatuksia. Kaikesta negasiivisesta huolimatta pitää aina muistaa, että elän mun tähänastisen elämän merkityksellisintä aikaa. Ja mä en aio luovuttaa.
