Piilotin kaikki vanhat kirjotukset ja päätin alottaa aivan puhtaalta pöydältä. Viimeisen vuoden aikana on tullu maapalloa kierreiltyä suhteellisen kiitettävästi. Unkari, Thaimaa, Malesia, Meksiko, USA... Nälkä kasvaa syödessä, niin kuin sanontakin sanoo. Heinäkuun lopulla olis tarkotus viettää viikko Lontoossa ja Dublinissa. Syksylle mulla on sitten puolestaan pelkkä menolento varattuna Thaimaahan via Hong Kong. Suunnitelmia ei oikeastaan ole ja oon vaan aatellu, että hommaan Ausseihin sen working holiday viisumin ja suunnistan niille kulmille sitten, kun oon saannut Thaimaasta tarpeeks. Tai vaikka en oliskaan. Tosta reissusta en edes tiedä, milloin oon kotiinpäin tulossa. Joko silloin kun rahat loppuu tai ikävä iskee tai mitä ikinä. Oli se sit viikon, kahden tai vaikka vuoden matka. Hyvä antaa itelleen kumminkin mahdollisuus. Ja siis joo, yksin oon menossa. Vaan minä ja mun pinkki Haltin rinkka (jonka tänään muuten tilasin).
Porukka ihmettelee, että miten uskallan lähteä yksin. No, miks en uskaltais. Tällä hetkellä se vaan tuntuu parhaimmalta. Usein kuulen, että eiks mulla oo tulossa aika yksinäiset oltavat nii sitä voi miettiä, että jos kerta maapallolla elää yli seittemän miljardia ihmistä, niin tuskimpa vaan tuun olemaan yksin. Myös turvallisuutta yksinmatkustaessa ihmetellään, mut eiköhän perus maalaisjärjellä aika pitkälle pötki. Ja oli sitä yksin, kaksin tai vaikka kolmin matkalla, on aina saumaa, että jotain sattuu. Ei tuhasta kannata ottaa liikaa paineita. Liika pelko ja varovaisuus vaan rajottaa, mut ei kyllä tyhmänrohkeakaan saa olla.
Enää 33 päivää seuraavaan lähtöön.
 |
| Kuva Helsingin edustalta, viime syksyltä. Lentokohteena oli Amsterdam. |
