Meillä hevoset karkailee

Tänään oli ihan mielenkiintonen päivä. Oli eläinten iltaruokinnan aika ja oltiin just tehty karitsoille maito ja lähettiin koirien vajasta hakemaan hevoselle ja poneille porkkanoita. Yllättäen kyseiset elukat siinä mussutti ruohoa suoraan kulman takana. Hetken siinä monttu auki tuijoteltiin, että mitäs hittoa. Ne oli siis onnistunu karkaamaan sieltä niitten aitauksesta kun se portin lukko on rikki. 

Oli ihan pikkunen työ saada ne takasin sinne, kun ei meistä kumpikaan oo hevosia käsitelly. Kaikki koirista lehmiin menee mulla ihan helposti, mut hevosten käsittely on mulle yks suuri mysteeri. No eipä siinä muu auttanu ku soitin kaikki aussikaverit läpi ketkä saattais ees jotain tietää hepoista, eikä kukaan tietenkään vastannu. Onneks on internet ja vihdoin saatiin yhteys ja neuvoja ja saatiin hepat ees vähän liikkeelle. Sit tajuttiin onneks soittaa meijän työkaverille joka yllättäen osottautukin sitten heppamieheks. 

Kovin itsepäisiä nää hepat täällä vaikuttaa olevan kun Benilläki oli vähän haastetta saada ne takasin omille laitumilleen. Onneks loppu hyvin kaikki hyvin. 

Mulesing

Ehkä vähän rajumpaa tekstiä luvassa. 

Koitti sitten nämäkin ikävät päivät. Meijän pikku karitsoilta lähti hännät ja niin lähti myös monelta sadalta muulta karitsalta. 

Nää lampaat tällä farmilla on pääosin merinolampaita, niiden villan sanotaan olevan maailman parasta - pelkkää pehmeetä pohjavillaa täynnä koko lammas. Ikävämpi homma näissä lampaissa on se, että ne on aika ryppysiä. Rypythän ei sinäänsä haittaa, mutta siinä hännän ympärilläkin kun on niitä ryppyjä niin ne houkuttaa sinne kärpäsiä, varsinkin kun niihin ryppyihin jää myös niitä eläimen jätöksiä. Kärpäset sitten munii sinne ryppyihin ja lihaan niitä toukkia jotka aiheuttaa lampaille ja karitsoille kuvuliaita tulehduksia, jotka voi saattaa niiden hengen vaaraan. Eli siis siks hännän ympäristöstä postetaan nyös nahkaa. Myös arpikudos hankaloittaa niitten kärpästen muninista sinne lampaan ihoon. Tää homma on kuulma vaan käytössä Australiassa ja Uusi-Seelanti yrittää siitä para-aikaan päästä eroon. 

Sanotaanko, että kyseisen operaation jälki ei oo kaunista kateltavaa. Jos ihan suoraan sanotaan niin paljasta raakaa lihaa kohdassa, missä ennen oli häntä, ihoa ja villaa. Haavan pitäis parantua alle kuukaudessa. 

Vaikka toi toimenpide tehdään, että henkiä ja kärsimystä säästyis, tottakai se on kivulias ja osa karitsoista menetti henkensä erinäisten sokkitilojen vuoks. Monet tän asian vastustajat on sitä mieltä, että olis niitä muitakin tapoja estää ne ikävät loiset, mutta tää taitaa olla tavoista  halvin ja varmin. Ite en tähän ota kantaa tai ala kapinoimaan, koska yksinkertasesti en tiedä aiheesta tarpeeks. Tää meijän pomo on niin eläinrakas, et en usko, että se ihan turhaan lähtis noita reppanoita satuttamaan. 

Menei onneks ite jouduttu olemaan paikalla, kun ihan ammattilaiset hoiti homman. Tottakai tää silti meijänkin elämää koskettaa, kun joka päivä ollaan neljä kertaa karitsojen kanssa tekemisissä. Myöskin joka päivä jouduttiin kulkemaan sen alueen läpi, missä ne tota operaatiota teki, kun oltiin siinä lähellä pystyttämässä aitaa. 

En kyllä varmaan tuu ikinä unohtamaan sitä yhtä pikkusta karitsaa, joka makas ihan siinä aidan vieressä kun autolla olin siitä ajamassa läpi. Luulin eka, että se oli kuollu, mut hetkeks jäin tuijottamaan sitä surullisena ja huomasin, että se vielä jotenkuten  hengitti ja yritti kovin avata silmiänsä. Selkeesti kärsivänä, joku sokkitila päällä. Jos vaan ikinä mitenkään olisin pystyny, olisin sen samantien päästäny kärsimyksestä, mut en mä ees kyenny autosta nousemaan ylös. Hirveen sekavin tuntein kiirehdin sanomaan työkaverille, että voiks se mennä kertomaan siitä muille, et ne vois tehä asialle jotakin. Onneks tää mun työkaveri ei oo ihan yhtä herkkä kun mä, niin se kanto sen sitten pois, että tää pikku raasu pääs viimein kivuistaan. 

On kyllä pakko sanoa, et aika henkisesti raskas päivä takana. Kyl tuli aika lailla mietittyä kaikkea elämän ja kuoleman väliltä ja oikeita ja vääriä tekoja, mitä tulee eläimiin ja lihan syöntiin yleisesti. Rankkaahan tää, mut kaikki tämmönen on kumminkin osa elämää ja nyt jouduin ekaa kertaa oikeestaan kohtaamaan mitään tällasta. Tiesin näiden päivien tulosta, mutta kyllä tosiaan yllätyin raakuudesta. 

Epäonni

Jotenkin ironista, että heti seuraavana päivänä kun olin ton edellisen postauksen kirjottanut iski mulla hetkellinen epäonni. Onneks sanotaan, että se tulee yleensä kolmessa osassa. 

Noh, aamulla jotenkin kiukutti ja tuntu et ei tästä tuu mitään, vaikka kuinka yritin. Mentiin tonne pellolle jatkamaan aidotusta ja siellä piti semmostista ns tukitolpista nostella vaijereita, et ne sais solmittua niihin vasta pystytettyihin tolppiin. Apuna meillä oli semmonen vaijerinkiristystyökalu. Tottakai se jotaib siinä jumitti ja se pamahti suoraan mun päälle kun pidin siitä kiinni ja kaikki vasemman käden lihakset huus hoodiannaa siitä äkkinäisestä rykäsystä. No siinä sitten purin hammasta ja yritin aamusen kiukun pitää sisälläni. 

Hetken päästä sama tapahtuu uudelleen mut se pamahtaa suoraan mua jalkaan, tarkemmin sanottuna taskun kohdalle ja tottakai taskussa oli puhelin, jonka näyttö on nyt tuhannen päreinä. 

Eikä tässä vielä kaikki; yritin vasaraa apuna käyttäen nostaa sitä vaijeria ylös, mut koska ote lipes löin itteäni vasaralla naamaan. Kyllä, naamaan. Tämäkin sitten todettu ihan mahdolliseksi. Sopivasti onneks pamahti poskiluuhun, eikä silmään. Nyt naama mukavasti hellänä ja vähän turvoksissa. Kyllä joo vähän otti päähän (ihan kirjaimellisestikin) ja muutama ärräpää tais lentää, mut hei, elämä on. Onneks kaikelle tämmöselle osaan nauraa, vaikka kieltämättä voisbolla kivempiakin naurun aiheita. 

Onnellinen

 Mulla menee aivan loistavasti. Ei stressiä mistään ja osaan taas elää täysin hetkessä. Eilen mulle yks kaverikin sano, et sen oikein aistii, että oon onnellinen. 

Tää uus työ toi mulle rauhan. Ei tarvii stressaa rahasta tai niistä toisen vuoden viisumipäivistä enää ja sekin vielä, että oikeesti tykkään olla täällä. Mun pomo on aika varmasti maailman paras, sen vaimo rakastaa leipomista niin joka viikko saadaan vastaleivottuja leivoksia. Ja sekin, että saa tehdä töitä eläinten kanssa! Moni reppureissaaja täällä kelaa et tämmöset duunit on ihan urbaania legendaa, kerranki oon ollu onnekas täällä töiden suhteen siis. 

Mun työkaveri on aivan loistava brittityttö ja tullaan tosi hyvin toimeen. Tänä viikonloppuna lähdettiin sen kavereiden kanssa roadtrippailemaan pohjoseen. Ajettiin Perthistä noin kaks tuntia pohjoseen ja siellä alko jo olla ihan rantakelit! Ja se paikka missä nukuttiin oli ihan uskomaton! Kallio kahen rannan välissä nuotiopaikalla, keskellä ei-mitään. Pakko kyllä sanoa et Western Australia on kyllä varmaan kaunein osavaltio tässä maassa.