Mulesing

Ehkä vähän rajumpaa tekstiä luvassa. 

Koitti sitten nämäkin ikävät päivät. Meijän pikku karitsoilta lähti hännät ja niin lähti myös monelta sadalta muulta karitsalta. 

Nää lampaat tällä farmilla on pääosin merinolampaita, niiden villan sanotaan olevan maailman parasta - pelkkää pehmeetä pohjavillaa täynnä koko lammas. Ikävämpi homma näissä lampaissa on se, että ne on aika ryppysiä. Rypythän ei sinäänsä haittaa, mutta siinä hännän ympärilläkin kun on niitä ryppyjä niin ne houkuttaa sinne kärpäsiä, varsinkin kun niihin ryppyihin jää myös niitä eläimen jätöksiä. Kärpäset sitten munii sinne ryppyihin ja lihaan niitä toukkia jotka aiheuttaa lampaille ja karitsoille kuvuliaita tulehduksia, jotka voi saattaa niiden hengen vaaraan. Eli siis siks hännän ympäristöstä postetaan nyös nahkaa. Myös arpikudos hankaloittaa niitten kärpästen muninista sinne lampaan ihoon. Tää homma on kuulma vaan käytössä Australiassa ja Uusi-Seelanti yrittää siitä para-aikaan päästä eroon. 

Sanotaanko, että kyseisen operaation jälki ei oo kaunista kateltavaa. Jos ihan suoraan sanotaan niin paljasta raakaa lihaa kohdassa, missä ennen oli häntä, ihoa ja villaa. Haavan pitäis parantua alle kuukaudessa. 

Vaikka toi toimenpide tehdään, että henkiä ja kärsimystä säästyis, tottakai se on kivulias ja osa karitsoista menetti henkensä erinäisten sokkitilojen vuoks. Monet tän asian vastustajat on sitä mieltä, että olis niitä muitakin tapoja estää ne ikävät loiset, mutta tää taitaa olla tavoista  halvin ja varmin. Ite en tähän ota kantaa tai ala kapinoimaan, koska yksinkertasesti en tiedä aiheesta tarpeeks. Tää meijän pomo on niin eläinrakas, et en usko, että se ihan turhaan lähtis noita reppanoita satuttamaan. 

Menei onneks ite jouduttu olemaan paikalla, kun ihan ammattilaiset hoiti homman. Tottakai tää silti meijänkin elämää koskettaa, kun joka päivä ollaan neljä kertaa karitsojen kanssa tekemisissä. Myöskin joka päivä jouduttiin kulkemaan sen alueen läpi, missä ne tota operaatiota teki, kun oltiin siinä lähellä pystyttämässä aitaa. 

En kyllä varmaan tuu ikinä unohtamaan sitä yhtä pikkusta karitsaa, joka makas ihan siinä aidan vieressä kun autolla olin siitä ajamassa läpi. Luulin eka, että se oli kuollu, mut hetkeks jäin tuijottamaan sitä surullisena ja huomasin, että se vielä jotenkuten  hengitti ja yritti kovin avata silmiänsä. Selkeesti kärsivänä, joku sokkitila päällä. Jos vaan ikinä mitenkään olisin pystyny, olisin sen samantien päästäny kärsimyksestä, mut en mä ees kyenny autosta nousemaan ylös. Hirveen sekavin tuntein kiirehdin sanomaan työkaverille, että voiks se mennä kertomaan siitä muille, et ne vois tehä asialle jotakin. Onneks tää mun työkaveri ei oo ihan yhtä herkkä kun mä, niin se kanto sen sitten pois, että tää pikku raasu pääs viimein kivuistaan. 

On kyllä pakko sanoa, et aika henkisesti raskas päivä takana. Kyl tuli aika lailla mietittyä kaikkea elämän ja kuoleman väliltä ja oikeita ja vääriä tekoja, mitä tulee eläimiin ja lihan syöntiin yleisesti. Rankkaahan tää, mut kaikki tämmönen on kumminkin osa elämää ja nyt jouduin ekaa kertaa oikeestaan kohtaamaan mitään tällasta. Tiesin näiden päivien tulosta, mutta kyllä tosiaan yllätyin raakuudesta.