Tänään työpäivän jälkeen lensin sitten Dubliniin. Oli jotenki niin hassut fiilikset ku mietin, että ens viikolla lennän taas, mut sit en ookkaan tulossa hetkeen takas. Ja just kun olin tota lausetta kirjottamassa, tajusin, tai no sisäistin sen, että mähän lennän ekana tohon naapurisaarelle, Lontooseen.
Mä en ees osaa panikoida vielä tota mun lähtöä, tuntuu edelleen, että siihen on vielä sikana aikaa. Läksärimeingingitkin on vielä ihan vaiheessa. Kaiken keskellä mä kumminkin mietin, että mitä mä pakkaisin mukaan. Oon mä jo jotain vaatteita kaivanu ulos kaapista ja vähän katellu sitä tavaran määrää. Aina välillä kun joihinkin tavaroihin kosken, mietin otanko sen mukaan vaiko en. Tänään Norwegianin koneessa, siellä noin 11km korkeudella päätin, että villasukat ainakin tulee mukaan ja piste. Vihaan yli kaiken palelemista.
No, mutta nyt ajattelin tässä tän muutaman päivää täällä vaan olla ja nähdä Dublinia. Täällä sää on yhtä kylmä kun mun siideri ja nytkin ulkona sataa vettä ja tuoksuu talvi.
Tämän verran ehdin siis viime viikolla Irlannissa kirjoittamaan. Nyt asiat on vähän erilailla.
Tänä aamuna ekaa kertaa heräsin jännitykseen. Nyt tasan tuntuu siltä, että sunnuntaina heippa Suomi. Tänään oli vika työpäivä, huomenna joudun vielä käymään ainakin lentokentällä, ellen eksy tekemään vielä viimoset ylkät. Oon jotenki ihan järkyttyny siitä, kuinka aika menee nopeesti. Hetki sit oli vielä sata päivää lähtöön ja nyt voidaan jo puhua kolmesta. Eilen yöllä pakkasin monenmoisia vaatteita rinkkaan, mut sieltä vielä puuttuu miljoona asiaa. Ja niistä ainaki puol miljoonaa pitää vielä hommaa, esimerkiks kaikkee makuupussista aurinkorasvaan. Tuntuu et aika ei millän riitä, ja että en myöskään ite pysty venymään joka suuntaan. Onneks sentään kaikki viisumeista sukellusvakuutuksiin on kunnossa, niin ei sentään niitä tarvii enää stressaa.
Vika työpäivä meni nopeesti, no se olikin normaalista poiketen vaan neljätuntinen. Huomiselle ehdin jo soittaa töitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti