Lontoo

Nyt oon taas takasin Suomessa. En ehtiny tuolla kirjotella tänne yhtään mitään, kun koko ajan olin juoksemassa jonnekkin suuntaan tai sitten nukkumassa. Ajattelin nyt sitten näin jälkikäteen tänne jotain rustailla.

Lontooseen siis saavuin maanantaiaamuna. Mulla oli hostellimajotus aivan London Bridgen vierestä ja sijainti osottautu aivan loistavaks - lyhyet matkat kaikkialle ja hyvät kulkuyhteydet. Hostellina siis toimi St Christopher's Village, London Bridge. Sinne oli ihan helppo löytää, vaikkakin samalla kadulla muutamaa korttelia aikasemmin oli saman ketjun baari ja kysyin siinä sitten joltain, että oonko oikeassa paikassa, no en ollut. Mut saatettiin sitten sen oikean mestan ovelle, mutta tottakai kävelin silti ohi. Ei nolottanu...

Hostelli itessään oli tosi jees! Toi paikka mainostaa itteensä "bilehostellina" ja kelasin, että tulee kamalat oltavat, mutta loppujenlopuks ei se eronnu yhtään "normaalista hostellista", tiedä sitten millanen meno siellä on viikonloppusin. Henkilökunta oli kumminkin aivan mahtavaa ja vaikka jaoinkin huoneen 13 muun henkilön kanssa, oli koko ajan siellä tosi rauhallista. Huonekaveritkin oli aivan mahtavaa porukkaa, jengiä löyty brasilialaisista ausseihin. Meitä olikin sitten mun molempina iltoina monipäinen  porukka alakerran baarissa juttelemassa kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Lontoo kaupunkina oli aivan mahtava. Joka aamu alkoi mulla Starbucksin kahvilla ja siitä lähin sitten valumaan jonnekin. Lempipaikoiks mulle muodostu kaikenmaailman pikkukujat ja Borough market. Borough market sijaitsee ihan siinä London Bridgen kulmilla myöskin. Siellä myydään kaikkea sangriasta paikallisiin juustoihin ja hedelmistä tryffeleihin. Mulle mukaan tarttu paikallista käsintehtyä suklaata, juustoa ja sangriaa. En pystyny vastustamaan sitä sangrian ostamista akun niitä myytiin semmosissa läpinäkyvissä mukeissa, missä oli oikein värikäs pilli valmiina.

Suurimmaksi pettymykseksi osottautu puolestaan London Dungeon. Kävin siellä viimekskin kun Lontoossa olin, eli 2009. Ennen sekin sijaitsi London Bridgen kulmilla, mut nykyään sen löytää London Eyetä vastapäätä. Ja kyllä, siellä oli paljon turisteja. London Dungeonin ideana on siis rekonstruktioida Lontoon historian kammottavia tapahtumia, silleen, että yleisö on itekin siinä mukana. Ennen tää toimi oikeesti kunnolla ja silloin 2009 se vetäs oikeesti mukaansa niiden tarinoiden syövereihin. Nyt (ehkä mahdollisesti sijainnista johtuen) se tuntu enemmänkin vaan siltä, että turisteja tungetaan sisään ovista ja ikkunoista ja koko homma on aivan jäätävää massatuotantoa ja vielä ylikaupallista semmosta. Koko homma tuntu enemmänkin tylsältä museonäyttelyltä, kun viimeks tuntu siltä, että olis oikeesti siellä pimeillä Lontoon kaduilla.

Kaiken kaikkiaan Lontoosta  jäi siis erittäin hyvät fiilikset. Hirvee hinku olis jo päästä takasin, mutta sitä hetkeä joutuu nyt jonkin verran odottelemaan.

Irlannin osuudesta kirjoitan mahdollisimman pian. Sen verran kerron jo, että buukkasin äskön Dubliniin lennot. Siellä oli tarkotus käydä kääntymässä just ennen kun suuntaan kunnolla maailmalle.

Eli siis, enää 41 päivää seuraavaan lähtöön.