Silloin tarkotuksena oli olla täällä sen puoli vuotta. Noh, tässä on nyt puol vuotta siitä kun se puoli vuotta tuli täyteen. Niin ja muutama päivä sitten tuli toisen vuoden viisumin myöntämispäätös sähköpostiin.
Mä en oo varmaan ikinä ollut näin onnellinen, enkä myöskään niin stressaantunut 'aikuisten asioista', mitä täällä oon ollut. Viimoset 365 päivää on opettanu mulle varmaan enemmän, mitä yhdeksän vuoden oppivelvollisuus opetti. Aiheet on toki ollut aika erilaisia. Oon oppinu keittämään perunoita, hoitamaan pankkiasioita ja ennen kaikkea oon oppinut paljon ympäröivästä maailmasta, muista ihmisistä ja itsestäni. Omalle epämukavuusvyöhykkelle astuminen todellakin kasvattaa.
Mä oon muuttunut. Se on varmaa. Oon edelleen se sama Sonja pillittämässä lentokoneessa vuosi sitten, mutta näen asiat erilailla ja osaan laittaa asioita paremmin oikeeseen perspektiiviin. Esimerkiksi jos mulla on ylimääräistä rahaa en mee shoppailemaan, vaan ehkä ostan jotain tosi halpaa alennusmyynneistä ja laitan loput säästöön.
Perhe on tullu rutkasti tärkeämmäksi, vaikka en ketään ookkaan nähny vuoteen, siinä taitaa se syykin olla. Oon tosi kiitollinen kaikkien tuesta ja mukana elämisestä. Nekin on varmaan oppinu tässä jotakin. Eipä ainakaan oo vähään aikaan tullu äitiltä viestiä, että mee nukkumaan, siellä on jo myöhä.
On mulla ollu hetkiä, kun on isiä ja äitiä tullu ikävä tai kun oisin vaan halunnut hiippailla sisarusten luo juomaan viiniä tai kaljaa. Ihan vaan olla.
Oon kiitollinen joka hetkestä täällä, tuesta ja kannustuksesta sieltä Suomesta päin ja ennen kaikkea kiitollinen tulevasta.
Kiitos kaikille, että ootte ollu mukana mun matkassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti